Masto

Kiinteistöjen myyntikeskus
Harry Pihlström LKV [A]

Timo Lahtinen LKV, YKV
GSM: 0400 472 675

Juuremme juontavat jo 1940- luvun alkuun, jolloin varatuomari Eero Sipilä harjoitti kiinteistönvälitystoimintaa toiminimellä Lohjanseudun Kiinteistönvälitys ja Liiketoimisto. Harry Pihlström aloitti kiinteistönvälitysuransa Eero Sipilän palveluksessa 1960- luvun alussa. Noin 1965 Sipilä ja Pihlström sopivat, että Pihlström ottaa yksin hoitaakseen kiinteistönvälitystoiminnan. Tästä alkoikin varsinaisesti nykyinen toimintamme. Harry Pihlströmin jäädessä eläkkeelle vuonna 1995 siirtyi liiketoiminta nykyisen yrittäjän Timo Lahtisen vetovastuulle.

Noista ajoista kiinteistönvälitysala on toki voimakkaasti muuttunut, mutta tietyt perusarvot ovat edelleen samat. Mm. toimimme edelleen samoissa tiloissa kuin jo Sipilä ja Pihlström aikoinaan. Asiakkaamme ovat edelleen meille pääasia. Jokainen asiakas on meille yhtä tärkeä ja pyrimme palvelemaan jokaista asiakastamme parhaan kykymme mukaan. Vain ahkeralla työnteolla ja asiantuntemuksella voi menestyä. Oikotietä onneen ei ole vieläkään keksitty.

Tervetuloa asiakkaaksemme !

Kiinteistönvälitysterveisin, Timo Lahtinen yrittäjä LKV, YKV
Kiinteistöjen Myyntikeskus Harry Pihlström LKV(A)
Tmi Timo U Lahtinen (Yt. 1364680-4)


Kohteet Timo LahtinenOta yhteyttä